maanantai 4. maaliskuuta 2013

PIHASUUNNITTELUKURSSILLA

No, nyt se sitten alkoi!! Ilmoittauduin talven pimeinä iltoina paikallisen työväenopiston eli Hiiden opinton pihasuunnittelukurssille. Lauantaina noin 25 innostunutta mullan kääntäjää sai tuhdin tietopaketin suunnitteluideointia varten. Opettajana toimi innostava sekä erittäin asiantunteva puutarha-alan kouluttaja Anitta Valtonen.

Olen käynyt useimmankin kerran kiertelemässä Ruotsin puolella erilaisissa puutarhakohteissa. Mutta kylläpä monta kohdetta on näkemättä. Opemme oli myös opiskellut yliopistolla venäjää ja kertoi myös mielenkiintoisesta kohteesta Itärajan takaa. Olen käynyt useamman kerran Pietarissa, mutta tämä Pietarista etelään noin 46 km sijaiseva Keisarinna Katariinalle kuulunut palatsi on jäänyt näkemättä. Kopioin tuohon palatsista valokuvan. Myös tämä on nähtävä!

Suunnittelusessiot jatkuvat ensi lauantaina. Tavoitteena olisi suunnitella oman kohteen kasvillisuutta. Saimme myös kertoa toiveita sekä mahdollisia ongelmakohtia puutarhastamme. Näihin myös saatamme saada ratkaisuja. Anitta varoitti kurssin alussa, että saatamme menettää yö unet. Minulla ainakin ideat jylläävät, vaikkakin tuon lumen tulo ei näytä loppuvan.

Hatsinan palatsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti